Rakkaimmat Aerosmithin biisit

Aerosmith on parhaillaan jäähyväisrundillaan. Olen itse nähnyt Aerosmithin keikalla kahdesti: Ruisrockissa 10.7.1994 ja Hartwall Areenalla 15.5.1997. Koska kyseessä on minulle ehkä rakkain bändi, ajattelin listata rakkaimmat Aerosmithin biisit. Moneen biisiin liittyy nostalgisia muistoja nuoruusvuosilta. Kolmen kärki oli helppo nimetä, mutta niitä seuraavien järjestys voisi olla jonain muuna päivänä toisenlainen. Lisäksi pari biisiä tippui listalta aivan viime hetkellä.

1. Seasons of Wither

Listan ykkösbiisin nimeäminen on helppoa. Kuulin Seasonsin ensimmäisen kerran, kun vuoden 1994 Ruisrockissa jaettiin ennen Aerosmithin keikkaa c-kasetteja, joissa oli englanniksi kerrottuna yhtyeen tarina ja seassa pätkiä biiseistä. Get Your Wings -albumin ostin saman vuoden syksyllä.

2. Rats in the Cellar

Rocks on ehdoton suosikkilevyni ja Rats In The Cellar styge, josta tuli suosikkiraita heti, kun levyn ostin alkuvuonna -94. Biisissä yhdistyy rock-paahtamisen kanssa osuvat riffit ja tarttuvat melodiat.

3. Deuces Are Wild

Sain Big Ones -kokoelma joululahjaksi vuonna 1994 ja kyseinen ennen julkaisematon kappale oli mukana levyllä. Muistan selkeästi, kun kuuntelin biisin ensimmäisen kerran. Minulle erittäin henkilökohtainen biisi, jonka kuuntelin samana päivänä, kun menin naimisiin.

4. Blind Man

Edellä mainitun kokoelman singlejulkaisu marraskuulta 1994. Nostalgiabiisi joka vie muistoissa loppuvuoteen -94, jolloin omistin jo kaikki Aerosmithin levyt.

5. No More No More

Ostin Toys In The Attic -levyn joskus alkusyksystä -94 ja No More No Moresta tuli ajan myötä yksi suosikeistani. Hyvin simppeli biisi, jossa on nätti riffi ja outro. Yksinkertainen on kaunista.

6. Shut Up And Dance

Aloin kuunnella Aerosmithia vuonna 1993, jolloin menestyslevy Get A Grip ilmestyi. Siksi albumilta voisi nimetä useammankin rakkaan kappaleen, mutta yhdeksi suosikiksi on muodostunut levyn kahdeksas raita Shut Up And Dance. Sujuvasti rullaava styge, jossa toimiva riffi ja melodinen koukku samassa paketissa.

7. Simoriah

Hieman tuntemattomampi biisi albumilta Permanent Vacation, jonka sain joululahjaksi vuonna 1993. Vaikka kappale jää levyllä hittien Rag Doll ja Dude (Looks Like A Lady) välissä monelta hieman varjoon, on siitä muodostunut itselleni yksi suosikeista.

8. Reason A Dog

Oikeastaan ainoa kappale, jota kuuntelen varsin vaatimattomalta Done With Mirrors -levyltä ehkä siksi, että säkeistön kitara muistuttaa erehdyttävästi Season Of Witherin alkuriffiä.

9. Chip Away The Stone

Kuulin tämän ainostaan Gems-kokoelmalla julkaistun biisin vasta keväällä 1997, kun ostin Live! Bootleg -levyn. Jälleen yksinkertainen ja toimiva kitarariffi sekä yksi, osuva sointuvaihdos melodisena koukkuna.

10. Push Comes To Shove

Vuonna 1982 julkaistu Rock In A Hard Place sivuutetaan usein Aerosmithin tuotannossa, sillä se on ainoa levy, jolla ei soita kitaristit Joe Perry ja Brad Whitford. Albumin päätösraita oli itselleni pitkään jonkinlainen päähänpinttymä, vaikken ole sitä viime vuosina monestikaan kuunnellut.

Syksyn perinteinen Rauman reissu

Viime postaus käsitteli jääkiekkomuistoja ja mainitsin perinteeksi tulleesta syksyisestä Rauman reissusta. Huomenna on taas se aika vuodesta ja päivä noudattanee samaa kaavaa kuin aikaisempina vuosina:
 

 

- Kun lähdetään Salosta, laitetaan autossa soimaan Aerosmithin kappale "Back In The Saddle" ja korkataan pullot Milleriä.

 

- Mynämäen kohdalla pidetään kahvipaussi Tuomaksen Tuvassa.

 

- Laitilassa käydään oluella Laitilan Kievarissa ja otetaan kuva Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan pihalla.

 

- Raumalle saavutaan tuntia ennen peliä, jotta ehditään viettää tovi Toriparlamentissa oluella.

 

- Erätauolla mennään Penalty Pubiin ja mahdollisesti otetaan oluiden kyytipojaksi salmarit.

 

 

- Ottelun jälkeen paluumatkalla kuunnellaan autossa Aerosmithin Get A Gripiä, juodaan olutta ja muistellaan teinivuosia.

 

- Nousiaisten kohdalla käydään Hesburgerissa.

 

- Saloon palataan n. klo 22 ja lähdetään radalle.

Muistoja: Woodstock '94

Päivälleen 20 vuotta sitten käynnistyi Woodstock '94 -festivaali. Kyseessä oli alkuperäisen Woodstockin 25-vuotisjuhlafestarit. Olin tuolloin hieman alle 14-vuotias ja kova Aerosmith-diggari. Koska megasuosioon ponnahtanut Aerosmith oli "pääesiintyjä", katsoin tapahtumaa televisiosta suorana. Tässä hieman muistoja.

 

Mieleenpainuvin esiintyjä oli ehdottomasti Primus, jota tuolloin en voinut sietää. Jälkeenpäin olen tietysti todennut, että bändi oli aika rautainen.

 

 

Metallican esiintymisen katsoin suurella mielenkiinnolla. Jälkeenpäin olen todennut, että bändi (erit. Lars Ulrich) oli tuolloin aivan paska.

 

 

Red Hot Chili Peppers esiintyi isoissa hehkulamppupuvuissa. Pidin bändiä tuohon aikaan jotenkin outona, mutta seuraavana vuonna aloin diggailla RHCP:tä kunnolla.

 

 

Kuten sanottua Aerosmithiä odotin eniten ja yhtyeen esiintyminen alkoi Suomen aikaa joskus klo 8 aamulla eli piti herätä aikaisin. Oli sunnuntai, seuraavana päivänä alkoi koulu ja menin kahdeksannelle luokalle. Ensimmäisenä koulupäivänä päälläni saattoi olla Ruisrockista ostamani Aerosmith-paita.

 

 

20 vuotta sitten Ruisrockissa

Tänään käynnistyy Ruisrock. Tajusin juuri, että olin itse ensimmäistä kertaa Ruisrockissa 20 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan olen ollut Ruisrockissa 7 kertaa: 1994, 1995, 2002, 2003, 2005, 2006 ja 2007. Ensimmäisellä kerralla (tarkalleen ottaen sunnuntaina 10.7.1994) lähdimme kahden kaverini kanssa katsomaan yksinomaan Aerosmithia. Äitini jätti meidät Turkuhallin pihalle. Eväinä minulla oli voileipäkeksejä ja kokista. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Aiemmista bändeistä kuunneltiin muistaakseni ainakin Lapinlahden Lintuja sekä espanjalaista Héroes Del Silenciota.

Aerosmith aloitti settinsä Get A Grip -levyn introlla, jonka käynnistyessä yhtye oli suuren lakanan takana. Muistan kuinka ilmoille kajahti Eat The Rich, lakana putosi ja näin suosikkibändini vain noin parinkymmenen metrin päässä itsestäni. Minulla oli tuolloin CD-levyllä Get A Grip, Permanent Vacation ja Rocks sekä kasetilla Pump. Aerosmith soittikin paljon uudempaa tuotantoa ja minulle tuttuja biisejä: Fever, Amazing, Cryin', Rag Doll, Dude (Looks Like A Lady), Janie's Got A Gun, Love In An Elevator. Steven Tyler oli ihmeissään, kun keikan aikana ruotsinlaiva lipui Ruissalon ohi.

Keikan jälkeen bussilla takaisin Turkuhallille, mistä äitini nouti meidät. Päällä minulla oli Ruisrockista ostamani musta Aerosmith-paita, joka kesti muistaakseni viitisen vuotta.

MTV:n ysärinostalgiaa

Koska Ylen Aamu-tv on joululomalla, katselin tänä aamuna sen sijasta MTV:tä. Vaikka kanavan koko konsepti on parissakymmenessä vuodessa muuttunut melkoisesti, aloin nostalgisoida aikoja, jolloin itse katselin aktiivisesti MTV:tä. Kotiimme tuli kaapelikanavat loppuvuodesta 1989 ja varhaiset muistoni MTV:stä sijoittuvat 1990-luvun alkuun. Tässä joitakin videoita, jotka ovat jääneet mieleen noilta ajoilta.

 

Vuoden 1990 yksi suurimpia hittejä oli irlantilaisen Sinéad O'Connorin Nothing Compares To U. Musiikkivideo on jäänyt mieleen erityisesti siksi, että lähes koko videon ajan näytetään pelkästään lähikuvaa O'Connorin kasvoista. Video sai MTV:n Video Music Awardseissa kolme palkintoa mm. paras video. Muistan kun moni sanoi, että Sinéad O'Connor on tosi kaunis, "vaikka sillä onkin lyhyet hiukset".

 

 

Massive Attackin Unfinished Sympathy vuodelta 1991 on biisi, jonka kuullessani tulee välittömästi mieleen yhdellä otolla kuvattu musiikkivideo, jossa laulaja Shara Nelson kävelee Los Angelesin kaduilla. Video oli aina pakko katsoa alusta loppuun.

 

 

Vuodesta 1992 on jostain syystä jäänyt mieleen TLC:n hitti Baby-Baby-Baby, joka on edelleen varsin toimiva pop-kappale. Kun videota katselee nyt 20 vuotta myöhemmin, niin ysärin värimaailma näyttää melko sympaattiselta. Lisa "Left Eye" Lopes (R.I.P.) oli mielestäni todella kaunis.

 

 

 

Aloin diggailla Aerosmithia vuonna 1993, jolloin yhtye breikkasi pitkälti Get A Grip -levynsä hittivideoiden ansiosta. Parhaiten näistä omaa aikakauttaan peilaa Amazing-video, jossa päähenkilö on ihastunut Aerosmithin aikaisemmissa videoissa (Cryin' ja Crazy) esiintyneeseen tyttöön (Alicia Silverstone) ja käyttäen "uusinta teknologiaa" tapaa tämän virtuaalitodellisuudessa. Vaikka nykypäivän valossa video on monilta osin melko korni, ennakoi se melko osuvasti Internet-aikakautta.

 

 

 

Vuoden 1994 musiikkivideoista yksi on ylitse muiden: Soundgardenin Black Hole Sun. Värimaailman ja apokalyptisen tunnelman ansiosta video jäi mieleen ensinäkemältä ja on edelleen yksi huikeimpia musiikkivideoita rock-musiikin historiassa.

 

 

Yksi ikimuistoinen musiikkivideo on Happy Days -teemalla tehty Weezerin Buddy Holly, joka sai vuoden 1995 Music Video Awardseissa peräti neljä palkintoa.