tiistai 12. elokuuta 2014

Muistoja: Woodstock '94

Päivälleen 20 vuotta sitten käynnistyi Woodstock '94 -festivaali. Kyseessä oli alkuperäisen Woodstockin 25-vuotisjuhlafestarit. Olin tuolloin hieman alle 14-vuotias ja kova Aerosmith-diggari. Koska megasuosioon ponnahtanut Aerosmith oli "pääesiintyjä", katsoin tapahtumaa televisiosta suorana. Tässä hieman muistoja.
 
Mieleenpainuvin esiintyjä oli ehdottomasti Primus, jota tuolloin en voinut sietää. Jälkeenpäin olen tietysti todennut, että bändi oli aika rautainen.
 
 
Metallican esiintymisen katsoin suurella mielenkiinnolla. Jälkeenpäin olen todennut, että bändi (erit. Lars Ulrich) oli tuolloin aivan paska.
 
 
Red Hot Chili Peppers esiintyi isoissa hehkulamppupuvuissa. Pidin bändiä tuohon aikaan jotenkin outona, mutta seuraavana vuonna aloin diggailla RHCP:tä kunnolla.
 
 
Kuten sanottua Aerosmithiä odotin eniten ja yhtyeen esiintyminen alkoi Suomen aikaa joskus klo 8 aamulla eli piti herätä aikaisin. Oli sunnuntai, seuraavana päivänä alkoi koulu ja menin kahdeksannelle luokalle. Ensimmäisenä koulupäivänä päälläni saattoi olla Ruisrockista ostamani Aerosmith-paita.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti