lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kurt Cobain in memoriam

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen kaksikymmentä vuotta Kurt Cobainin kuolemasta. Olin tuolloin 7. luokalla. Muistan kun luokkakaveri kertoi ennen englannin tuntia, että Nirvanan laulaja on tehnyt itsemurhan. En ollut mikään Nirvana-fani, mutta noihin aikoihin aloin kuunnella yhtyeen Unplugged-levyä. Lainasin kaverilta In Utero -cd:n ja kopioin kasetille. Vasta vuosia myöhemmin ostin Nevermindin.

Isäni on kova musadiggari ja tutustuttanut minut moniin bändeihin, joista on diggaillut nuoruudestaan saakka mm. Pink Floyd, Led Zeppelin, Santana. Muistan että joskus yli kymmenen vuotta sitten sanoin isälleni, että Nirvana on minun sukupolveni legendaarisin bändi, jota tulen joskus soittamaan lapsilleni.

Viime kesänä oltiin lomamatkalla Seattlessa. Lentokoneessa aloin lukea Christopher Sandfordin kirjoittamaa Kurt Cobainin elämäkertaa. Joitain vuosia aiemmin olin jo lukenut Everett Truen kirjoittaman 800-sivuisen Nirvana-kirjan. Kirjoista välittyy hyvin se tosiasia, että Nirvanan ponkaisu megabändiksi Nevermindin jättimenestyksen myötä vuoden 1991 lopulla oli käännepiste, jonka jälkeen Cobain oli pääasiassa onneton elämänsä loppuun asti. Kasvava huumeidenkäyttö luonnollisesti pahensi tilannetta.

Kurt Cobain halusi menestyä musiikintekijänä, muttei halunnut olla rock-tähti ja vielä vähemmän "sukupolvensa äänitorvi", jollaiseksi hänet nimettiin. Nirvanan viimeisinä aikoina Cobain ei ollut enää kiinnostunut keikkailusta, vaan suhtautui koko rock-tähteyteen kyynisesti. Alkusyksystä 1993 julkaistu, Nirvanan viimeiseksi jäänyt levy In Utero alkaa sanoilla: "Teenage angst has paid off well, now I'm bored and old."

Seattlen reissun viimeisenä iltana istuttiin terassilla Capitol Hillillä ja mietin, että  Kurt Cobainin asunnolle olisi vain noin pari mailia matkaa. Tuntui kuitenkin oudolta ajatukselta lähteä katsomaan taloa. Päässä pyöri vain Come As You Are:n kertosäe: "And I swear that I don't have a gun."

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Suvivirsi

Taas vaihteeksi on käyty keskustelua siitä, pitäisikö Suvivirsi kieltää koulujen kevätjuhlasta. Henkilökohtaisesti asia ei minua juuri kosketa, sillä en ole osallistunut koulujen kevätjuhliin viiteentoista vuoteen oman lakitukseni jälkeen. Kuitenkin jos kuulen Suvivirttä, mieleen tulee välittömästi muistot koulun kevätjuhlista ala- ja yläasteikäisenä: kaunis, aurinkoinen päivä, lukuvuosi päättyy, edessä paras aika vuodesta, kesäloma, koulujen päätösbileet jne.
 
Miksi näin? Musiikki stimuloi aivoissa sijaitsevaa mantelitumaketta (amygdala), jolla on keskeinen rooli emotionaalisessa muistamisessa. Tästä syystä musiikki herättää meissä helposti tunnemuistoja ja joku tietty laulu assosioidaan tiettyyn hetkeen tai aikakauteen elämässä. Musiikki on "psykologinen ikkuna menneeseen" kuten minulla on tapana sanoa.
 
Suvivirsi kevätjuhlassa ei ole uskonnollinen tapahtuma tai hartaushetki, vaan traditio, peritty tapa ja osa kulttuuriamme. Suomi nyt vain sattuu olemaan kulttuuriltaan luterilainen maa eikä kulttuuria voi lähteä väkisin muuttamaan. Suvivirren tarkoituksena kevätjuhlassa ei ole ylistää Jumalaa, vaan juhlistaa tuota tärkeää jokavuotista hetkeä koululaisen elämässä. Itselleni ei tuota mitään vaikeuksia ymmärtää tätä, vaikken olekaan koskaan kuulunut kirkkoon.
 
Jos Suvivirsi kielletään kevätjuhlista, niin samalla logiikalla pitäisi kieltää monia muitakin asioita. Kannattaa lukea Ilta-Sanomista tähän liittyen hyvä kirjoitus, josta tosin unohtui se, että sunnuntaipyhien, joulun, pääsiäisen ym. lisäksi myös Suomen lippu pitäisi kieltää, sillä sen keskellä on RISTI.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

"Uskon 2014"

Kauden alla arvioin, että Rauman Lukko taistelee runkosarjassa kotiedusta pudotuspeleihin. Lukko sijoittui lopulta hienosti kolmanneksi. Pudotuspeleissä Lukolla on mahdollisuudet finaaliin asti ja joukkueessa vaikuttaisikin tällä hetkellä olevan vahva usko menestyksen suhteen. Seuraavassa arvioin, mistä Lukon menestys tänään alkavissa playoffseissa riippuu:


Maalivahtipeli. Menestyvä joukkue tarvitsee voittavan maalivahdin. Alkukaudella ailahdellen torjunut Ryan Zapolski oli runkosarjan lopulla Liigan paras veskari. Parhaimmillaan Zapolski päästi kymmenessä peräkkäisessä ottelussa yhteensä vain yhdeksän maalia. Lisäksi Zapon paineensietokyky on erinomainen.
 
Voittamisen kulttuuri ja menestyksen nälkä. Joukkueessa on Suomen mestaruuden voittaneita kokeneita pelaajia. Ville Vahalahti, Petteri Nummelin, Ilkka Mikkola ja Aki Uusikartano ovat olleet tiukoissa paikoissa ennenkin eli ei tarvitse turhaan puristaa mailaa. Lisäksi kaikesta huokuu, että viime kaudella semifinaaleihin yltäneelle raumalaismiehistölle ei kelpaa tänä keväänä muu kuin mestaruus.
 
Yksilöt. Vahalahti voitti runkosarjan pistepörssin. Lauri Tukonen on ollut pelikuntoisena alati vaarallinen ja joukkueen näkyvin hahmo kentällä. Toni Koiviston luistin alkoi kulkea Tukosen ja Uusikartanon ketjussa ja myös Keräselle alkoi kertyä tehoja, kun mies nostettiin ykkösen laidalle. Taustatulta hyökkääjille antaa yhden kauden piste-ennätyksensä tehnyt Mikkola sekä Nummelin, joka on tärkeissä peleissä parhaimmillaan.

Materiaalin leveys. Kun pudotuspelejä pelataan useammin kuin joka toinen päivä, Lukon tapa peluuttaa kaikkia ketjuja tasaisesti takaa sen, ettei tiettyjä pelaajia kuormiteta liikaa. Kun vielä 3-ketjuun on laittaa Jerry Ahtolan ja Teemu Nurmen kaltaisia pelimiehiä, niin ratkaisijoita löytyy joka kentästä.

Nelosketju. Riskan veljekset Filip ja Erik sekä Olli Sipiläinen kykenevät paitsi rikkomaan vastustajan peliä, niin myös tarvittaessa ratkaisemaan otteluita kuten runkosarjan päätöskierroksella nähtiin.
 
Erikoistilanteet. Jos ja kun Lukko saa ylivoimansa toimimaan, jälki on tehokasta. Nummelinin ja Vahalahden yhteispeli toimii ja Gagnon iski runkosarjassa suurimman osan maaleistaan yv:llä. Tutkapari Riska-Sipiläinen raastaa alivoimalla uhrautuvasti.
 


 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Petri Wallin saaga

"Some kind of tribulation strangles my mind
It makes me wonder do I have much more time
Manic depressions or just having too much time with my mind"
-Kingston Wall





















Viljami Puustisen kirjoittama "Petri Wallin saaga" on kirja, jota moni on odottanut. Kulttimaineeseen noussutta Kingston Wall -yhtyettä ja sen keulahahmoa Petri Wallia ei ole missään käsitelty yhtä perinpohjaisesti. Osasyy on se, että laulaja-kitaristin lähipiiri ei ole halunnut puhua aiheesta. Petri Walli teki itsemurhan 26-vuotiaana hyppäämällä Töölön kirkontornista alas. Jos Walli eläisi, hän täyttäisi tänään 45 vuotta.
 
Itse tutustuin Kingston Walliin alkusyksystä 2000. Olin alkanut intoilla progemusiikista ja kuuntelin mm. intialaisvaikutteista fuusiojazz-kokoonpanoa nimeltään Mahavishnu Orchestra. Kun joku suositteli perehtymään Kingston Walliin, ostin kahden viikon sisällä kaikki yhtyeen levyt julkaisujärjestyksessään: I, II, III Tri-logy.

Ollessani opiskelijavaihdossa Milanossa 2005-2006 keskustelin pienessä levykaupassa myyjän kanssa musiikista ja kun kerroin olevani Suomesta, hän sanoi diggaavansa yhdestä suomalaisesta bändistä. Kun kysyin orkesterin nimeä, myyjä avasi takanaan olevan hyllyn ylimmän laatikon, jossa oli kaikki Kingston Wallin levyt.

Petri Wallin saaga on must-hankinta jokaiselle Kingston Wall -diggarille. Kirjassa ääneen pääsevät Wallin sukulaiset, kaverit, entiset tyttöystävät sekä tietysti bänditoverit. Wallin lähipiirin kertoman pohjalta rakentuu kuva kontrollifriikista ja määrätietoisesta rokkikukosta, joka etsi itseään ja pohti universumin luonnetta. Ennen kaikkea kyseessä oli suuri muusikko.


"Oliko Petestä istumaan alas ja säveltämään? Pete ei ollut laulaja eikä lauluntekijä. Pete oli soittaja. Mahtava kitaristi ja syntynyt esiintyjäksi."


Kirjassa vahvistuu käsitys siitä, kuinka käänteentekevä vaihe niin Kingston Wallin kuin Petri Wallin elämän kannalta oli tutustuminen eksentrikko Ior Bockiin Intian reissulla alkuvuodesta 1994. Walli sukelsi syvälle Bockin mytologiaan. Bockin perheen saaga, johon myös kirjan nimi viittaa, päätyi lopulta Kingston Wallin viimeisen levyn kantavaksi teemaksi. Sittemmin Walli ja Bock ajautuivat erimielisyyksiin ja lopulta Walli katkeroitui.
 
Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa 5.12.1994 Lepakossa. Youtubesta löytyy keikan taltiointi, jonka lopuksi Petri Walli sanoo: "Pitäkää huolta toisistanne, hyvää yötä! Saa nähdä, milloin lisää. Terve!" Pian tämän jälkeen Kingston Wall hajosi ja Walli erosi pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Puolen vuoden kuluttua Kingston Wallin viimeisestä keikasta depressoitunut Petri Walli päätti päivänsä.
 
 
"Eräs lapsi näkee vastapäisen kerrostalon ikkunasta hahmon, joka seisoo kirkon kellontornissa. Hän soittaa hätänumeroon. Poliisi ja ambulanssi lähtevät heti paikalle. Hahmo nousee metallikaiteelle. Viereisten talojen välissä näkyy meri ja edessä vihreänä aukeava puisto. Hän levittää kätensä ja hyppää."