sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Super Bowl - urheilun juhlaa?

Ensi yönä pelataan neljäskymmeneskuudes Super Bowl. Kyseessä on urheilutapahtuma, joka kerää television äärelle kymmeniä miljoonia ihmisiä, joista 98% amerikkalaisia. Amerikkalaiset rakastavat amerikkalaista jalkapalloa (engl. handegg), peliä, jossa ei pelata jaloilla ja pelivälineenä ei ole pallo.

Odotukset tämänvuotista Indianapolisissa pelattavaa Super Bowlia kohtaan ovat kutkuttavat. Mielessä on vieläkin kirkkaana viime vuoden spektaakkelin ohessa näytetyt viisitoista mainosinserttiä. Erityisesti mieleen on jäänyt Pepsin paluu vuoden tauon jälkeen ja se, kuinka Doritos-nachot olivat näkyvästi esillä.

Huomionarvoista tämän vuoden Super Bowlissa on se, että mainosten hinnat ovat kalliimpia kuin koskaan. Puolen minuutin mainosclipistä joutui pulittamaan peräti neljä miljoonaa dollaria. Tänä vuonna nähdään muun muassa Mars-, General Motors- ja Dannon-mainoksia. Lisäksi luvassa on David Beckhamin tähdittämä H&M-mainos.

Ehkäpä ikimuistoisin Super Bowl tähän mennessä on ollut vuonna 2004, jolloin Janet Jackson vilautti tissiä väliaikashow'ssa. Jo nyt jännittää, minkälaisen show'n tänä vuonna esiintyvä Madonna laittaa pystyyn. Suuri huomio kiinnittyy myös siihen, suoriutuuko Kelly Clarkson kansallislaulusta paremmin kuin viime vuonna mokaillut Christina Aguilera.

Jännittävää Super Bowlia kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti