lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tilastoja Pearl Jamin Euroopan kiertueelta

Pearl Jamilla oli 16.6.-11.7. kahdentoista keikan mittainen Euroopan kiertue. Yhtyeen ohjelmistossa oli yhteensä 131 eri biisiä. Kymmenen virallisen pitkäsoiton 127 biisistä Pearl Jam soitti kiertueen aikana 90 eri biisiä eli 70 % tuotannosta. Lisäksi sinkkujen b-puolia ym. harvinaisuuksia sisältävän Lost Dogs -tuplakokoelman 30 kappaleesta bändi soitti 16. Näiden lisäksi soitossa oli kuusi muuta Pearl Jamin omaa biisiä sekä 19 cover-kappaletta.

Eniten soitossa olivat Pearl Jamin ensimmäinen levy Ten sekä viimeisin Lightning Bolt, joiden jokainen biisi kuultiin vähintään kerran kiertueella. Toiselta levyltä Vs. kuultiin yhtä vaille kaikki biisit. Vähiten yhtye esitti biisejä levyiltä Backspacer (kuutta biisiä) sekä Riot Act (seitsemän biisiä, joista kuusi vain kerran). 61 biisiä Pearl Jam soitti vain kerran kiertueella eli 70 biisiä kuultiin vähintään kahdesti. Alla lista soitetuimmista biiseistä:

12 kertaa:
Even Flow
Alive
Mind Your Manners
Sirens
Lightning Bolt

11 kertaa:
Porch
Rearviewmirror

10 kertaa:
Do The Evolution

9 kertaa:
Jeremy
Corduroy

8 kertaa:
Why Go
Black
Elderly Woman Behind The Counter In A Small Town
Betterman
Given To Fly

7 kertaa:
Rockin' In A Free World

6 kertaa:
Go
Animal
Daughter
Lukin
Yellow Ledbetter

5 kertaa:
Spin The Black Circle
Nothingman
Got Some
Pendulum
State Of Love And Trust

4 kertaa:
Indifference
Who You Are
Wishlist
My Father's Son
Footsteps
Baba O Riley




2 kommenttia:

  1. Koska tilastonikkarin lähde jäi mainitsematta, oletamme Alti sinun tehneen sen itse, mitä arvostamme suuresti täällä Ispoisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tein excel-taulukon setlist.fm-sivun tietojen pohjalta.

      Poista