perjantai 21. joulukuuta 2012

21.12.2012

Jotkut uskovat mayojen ennustaneen, että tänään tulee maailmanloppu. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta.

Mayat olivat edistyksellistä kansaa ja kiinnostuneita ajan kulumisesta ja kalentereiden laatimisesta. Mayojen pisin ajanjakso on 144000 vuorokauden eli noin 395 vuoden mittainen baktun.  Niin sanotun pitkälaskun täysi kierros koostuu kolmestatoista baktunista eli uusi pitkälasku alkaa kolmannentoista baktunin päätyttyä. Koska mayojen ajanlasku alkaa 13. elokuuta 3114 eaa, päättyy kolmastoista baktun tänään. Jotkut luulevat sen tarkoittavan maailmanloppua.

Ihminen eroaa eläimistä siinä, että ihmisellä on kyky hahmottaa aikaa, tarkastella menneisyyttä ja pohtia tulevaisuutta. On kuitenkin muistettava, että ajanjaksoja määritetään ja lasketaan ihmisen luomalla numerojärjestelmällä. Esimerkiksi babylonialaisten tai mayojen numerojärjestelmät poikkeavat nykyään yleisesti käytetystä arabialaisesta numerojärjestelmästä.

Numerot ovat symboleita eli konventionaalinen merkitysjärjestelmä ts. niiden merkitys muodostuu inhimillisestä ajattelusta ja on siten siitä riippuvainen. Immanuel Kant puhui järjen kategorioista, jotka määrittävät tapaamme hahmottaa maailmaa. Numerojärjestelmät ja ajanjaksot eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan sellaisena, kun sen hahmotamme inhimillisessä ajattelussa. Syklinen ajanjakson käsite on lähtöisin inhimillisestä ajattelusta ja ylipäänsä aika on vain yksi järjen kategoria eikä niinkään objektiivisen todellisuuden attribuutti.

Suurin ongelma on siinä, että jos on olemassa Jumala, me emme tiedä, millaista numero- ja ajanjaksojärjestelmää Jumala käyttää tai käyttääkö ollenkaan. Jos maailmallamme on ikä, yksin Jumala sen tietää, ei ihminen. Jumalalle vuosituhannen vaihtuminen tai kolmannentoista baktunin päättyminen ovat yhdentekeviä, koska niiden merkityksellisyyden on luonut ihminen. Joka tapauksessa minua ei haittaa, jos illalla tulee vedenpaisumus, sillä olen itse turvassa ruotsinlaivalla. Myönnän silti, että olisi sääli missata Kungsträdgårdenin ja Vanhan suurtorin joulumarkkinat.


2 kommenttia:

  1. Mielestäni usko maailmanloppuun on ihmisillä jotenkin psykologinen oman itsensä masentamisen strategia.

    Kun oletetaan, että on olemassa jokin lopullinen kaiken lopettava ajankohta, uskotaan vapauduttavan vastuusta sekä oman itsen että koko muun maailman kohtalon suhteen. Mutta Jumala ei ole riippuvainen erehtyväisten - etenkään yhdenkään tieteen valepukuun sonnustautuneen teeskentelijän sanoista.

    Niin, niin. Haukkukaa vaan metafyysikoksi, mutta kertokaapa, kuinka painovoima toimii ja todistakaa sen vaikutus matemaattisesti!

    VastaaPoista
  2. Newtonin, Einsteinen tahi Nordströmin tasolle ei minun fysiikan tai matikan taidoilla todellakaan kiivetä, mutta mielenkiinto painovoimaan heräsi symbolisella tasolla. Jos sellaista tällä palstalla on lupa pohtia?
    Jos tuo yleisemmin vetovoimana tunnettu termi on vuorovaikutuksen aiheuttama voima, joka vetää kaikkia massallisia kappaleita toisiaan kohti, niin voisihan tuota vetovoimaa soveltaa myös kaksikkojärjestelmään, jossa kaksi komponenttia tai energiaa vetävät toisiaan puoleensa: palava/juokseva, hyvä/paha, taivas/maa, jin/jang, päivä/yö, elämä/kuolema, aurinko/kuu mies/nainen, jne. Yksinään kumpikin osapuoli olisi heikompi kuin yhdessä toisen kanssa. Siksi vastakkaisuudet hakevat toisiaan, jotta syntyisi tasapainoa, harmoniaa. Vastakkaiset energiat ovat symbolisesti kuin erimerkkisiä varattuja hiukkasia, jotka vetävät automaattisesti toisiaan puoleensa. Jos varaukset ovat samanmerkkiset, ne hylkivät toisiaan. Päivä tarvitsee parikseen yön ja aurinko kuun, jotta syntyy tasapainoinen vuorokausi. Taivas vetää maata puoleensa ja yhdessä ne muodostavat tasapainoisen perustan elämälle ja koko universumille. Toisaalta ihminen ja tasapainoinen suhde tarvitsee naisellisen jin-energian ja miehisen jang-energian jne.

    Sitten vielä eräs mielenkiintoinen huomio tuosta ’suomalaisesta Einsteinista’ Gunnar Nordströmistä näinä kiivaina kaivosaikoina. Norströmiä kiehtoi radioaktiivisuus. Hän kartoitti Suomen pohjavesien radioaktiivisuutta, sillä tuohon aikaan levisi harhatieto, että radioaktiivisella vedellä olisi myönteisiä terveysvaikutuksia. Nordström saunoi usein Malminkadun Imatra-saunassa, jossa käytettiin radiumkaivon vettä. Nordström kuoli jouluaattona vuonna 1923 pernisiöösiin anemiaan vain 42-vuoden ikäisenä. Sairastumisen syynä saattoi olla uraanin huolimaton käsittely ja Imatra-saunassa saunominen.

    VastaaPoista