maanantai 16. maaliskuuta 2015

Mauritius

Tämän talven matkakohteeksi valikoitui Intian valtameressä sijaitseva lomaparatiisi Mauritius. Koska tällä kertaa mukana oli pieni lapsi, piti valita ensisijaisesti joku paikka, jonne ei tarvitsisi ottaa rokotteita. Valintaa puolsi kahden tunnin aikaero sekä Finnmatkojen suorat lennot Dreamliner-koneella, jossa on mm. hieman isommat jalkatilat. Kaltaiselleni pitkäjalkaiselle 190-senttiselle olennainen asia yhdentoista tunnin lennolla.



















Ennen reissua luin aika monesta blogista ihmisten kokemuksia Mauritiuksen matkoista. Itse oletin, että Mauritiuksen trooppinen ilmasto olisi samankaltainen miellyttävän ja sopivan lämmin kuin Karibialla, mutta lämpöä olikin enemmän ja paikoin oli hyvin hiostava. Mauritiuksella sadekausi on lisäksi tammikuusta toukokuuhun ja kahden viikon matkan aikana satoikin ehkä viitenä päivänä, tosin ainoastaan yhtenä päivänä käytännössä koko päivän. Joka tapauksessa sade lisäsi ilman kosteutta ja hiostavuutta.





































Pienen lapsen kanssa matkustaessa koimme käytännölliseksi valita all-inclusive -hotelli, ettei tule turhaa säätöä. Lisäksi laskeskelin, että tämä tuli merkittävästi edullisemmaksi kuin syödä ravintolassa joka ilta, koska Mauritiuksen hintataso on verrattaen melko korkea. All inclusive -pakettiin kuului monipuolinen aamiainen, kevyt lounas, runsas illallinen noutopöydästä sekä tietysti olut, limsat ja erilaisia drinkkejä. Kaupasta löytyi vauvojen purkkiruokaa sekä äidinmaidonkorvikejauhetta eli jälkikasvun ruokailun suhteenkaan ei ollut ongelmia.

Ruoka on Mauritiuksella melko monipuolista ja Intian ja Aasian vaikutteet näkyvät, kun tarjolla on erilaista riisi-, nuudeli- ja curry-ruokaa. Mereneläviä, paistettua kalaa, kalamaria ym. tuli syötyä runsaasti illallisella. Tyypillinen aamiainen puolestaan koostui omeletista, hedelmistä, puri-leivästä ja parista croissantista, joiden seuraksi lasi tai kaksi trooppista mehua sekä kuppi erinomaista kahvia.





















Mauritius on aktiivilomailijalle erinomainen matkakohde, sillä tekemistä riittää joka lähtöön: golf, sukeltelu, vaeltaminen, varjoliito, eläinpuistot, safarit jne. Omat aktiviteetit jäivät kuitenkin tällä reissulla normaalia vähäisemmäksi ja enemmän tuli vain chillailtua ja nautittua auringosta ja lämmöstä. Kävimme katamaraaniristeilyllä Ilot Gabriel -saarella, missä oli hienoa sukellella koralleilla. Koko päivän risteily, johon kuului ruuat, juomat (olut, rommi, limsat) sekä muutama pysähdys saarille snorklailemaan maksoi 42 euroa per henkilö, kun varasi suoraan netistä.





































Pari kertaa käytiin turistialueella Grand Baiessa ja teimme päiväreissun Mauritiuksen eksoottiseen pääkaupunkiin Port Louisiin, missä olikin omat haasteensa liikkua lastenrattaiden kanssa. 0,33 olut maksoi Port Louisissa muistaakseni reilu 4 euroa, joskin itse otin miehekkään litran stoben, joka oli n. 9 euroa. Olen juonut neljää afrikkalaista olutta ja paikallinen olut Phoenix ei ole huonoin, muttei myöskään paras tällä lyhyellä listalla.



















Jostain luin ennen reissua, että vesiskootterilla kruisailu olisi Mauritiuksella kielletty, mikä oli tietysti harmi. Itselläni oli tällä reissulla prioriteettilistalla ensimmäisenä päästä lentämään kaksipaikkaisen pienlentokoneen kyydissä upeita maisemia katsellen. Island Wings Mauritius -nimisen firman kautta varasin ennen reissua 20 minuutin lennon, joka maksoi 3500 rupiaa (n. 95 euroa) ja oli todellakin hintansa väärti ja ainutkertainen kokemus.






































Matkalla lentopaikkaan jäätiin taksikuskin kanssa jumiin kulkueeseen, kun meneillään oli vuoden suurin Shiva-karnevaali. Intian vaikutuksesta (mauritiuslaiset ovat pääosin intialaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä) johtuen puolet Mauritiuksen väestöstä on hinduja, mikä myös näkyy. Pysähdyimme juhliin valmistautuvien paikallisten taukopaikalle ja vieraanvaraisuutta kunnioittaakseni maistoin jotain maitovadelmajuomaa ja currya, minkä jälkeen vatsa oli sekaisin muutaman päivän.

Yleisesti sanoisin, että mielestäni mauritiuslaiset ovat ystävällisiä ja maltillisia esim. kaupustelijat eivät ole kovin päällekäyviä. Toisaalta asiakaspalvelussa on paikoitellen toivomisen varaa. Maurituksen hyvä puoli on se, että maa ei suosi massaturismia eli on sikäli hyvä vaihtoehto esim. Thaimaalle (missä tosin itse en ole käynyt eikä kyllä ole tarvetta mennäkään). Mauritiukselle saapuvat turistit ovat käsittääkseni pääosin intialaisia, ranskalaisia, saksalaisia ja kiinalaisia. Jos kiinnostaa tietää enemmän Mauritiuksesta matkakohteena, niin suosittelen katsomaan tekemäni reissuvideon:




2 kommenttia:

  1. Hei, näyttääpä kivalle! :) Olemme lähdössä ensi maaliskuun alkupuolella myöskin Mauritiukselle ja kovasti kiinnostaa, että missä päin saarta olitte ja missä hotellissa? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli oli nimeltään Plantation, nykyään Revenela Attitude. Sijaitsee saaren luoteisosassa Grand Baien ja Port Louisin välissä.

      Poista