keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

C64-muistoja
















Commodore 64 on maailman myydyin kotitietokone ja tärkeä osa monen ikäiseni lapsuutta ja nuoruutta. Meidän perheeseemme "kuusnepa" tuli jouluna 1988.

Commodore 64:ssä oli kasettiasema. Pelit ladattiin c-kaseteilla ja lataaminen kesti varmaan kymmenisen minuuttia, joka pienenä tuntui ikuisuudelta. Ensimmäiset pelimme tulivat muistaakseni kahdessa Ocean Softwaren pakkauksessa, joissa oli ainakin Barbarian, Head Over Heels, Renegades, Rampage, Wizball, Cobra, Arkanoid, Short Circuit, Frankie Goes To Hollywood ja The Great Escape.

Muistan että Barbarian oli alkuvaiheessa yksi suurimpia suosikkeja. Kun veti joystickia vastustajasta pois päin ja painoi jotain nappia, barbaari teki kierreiskun, joka osuessaan katkaisi vastustajan kaulan. Myös Rampage oli erittäin suosittu. Siinä tuhottiin kolmella hirviöhahmolla kerrostaloja ja syötiin ikkunoista hädissään viittoilevia ihmisiä.

Arkanoid oli pelihallien klassinen ja erittäin koukuttava peli, jota Wikipedia kuvailee seuraavanlaisesti: "perustarkoituksena on tuhota pallolla kaikki ruudussa näkyvät eriväriset palikat. Pelaaja ohjaa ruudun alareunassa näkyvää mailaa, jonka avulla palloa pitää kimmottaa palikoita päin. Kun kaikki laatikot on tuhottu, pelaaja pääsee seuraavalle vaikeammalle tasolle, jossa on uudet palikat."

Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, että myös Wizball oli erittäin koukuttava peli. Wizballissa seikkailtiin avaruudessa liikuttaen outoa palloa, joka ampui outoja objekteja ja keräsi astioihin punaista ainetta.


Lisäksi oli monia urheilupelejä, kuten Track & Fields II, jonka tunnusmusiikkina oli Chariots of Fire. Juoksu, uinti ym. nopeuslajit perustuivat joystickin vatkaamiseen. Tac 2 oli näissä aivan lyömätön ja satanen meni kevyesti alle 7 sekunnin. Batman-pelistä tykkäsin myös kovin, lainasin sen muistaakseni joltain kaverilta ja sitä tulikin pelattua paljon. Sotapelien ykkönen oli Operation Wolf. Subjektiivinen kuvakulma toi aivan uuden ulottuvuuden vihollisten lahtaamiseen. Lomamatkalla Kyproksella alkuvuodesta 1990 ostin legendaarisen Paperboy-pelin.
Commodoren kulta-aika omalta osaltani päättyi joskus vuoden 1991 aikoihin, jolloin hankittiin 8-bittinen Nintendo ja siirryttiin seikkailemaan Super Marion kanssa tai ampumaan Zapper-valopistoolilla ankkoja Duck Huntissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti