perjantai 27. heinäkuuta 2012

Matkakohteena Makedonia

















Kahden miljoonan asukkaan Makedonia on Balkanin maista kenties tuntemattomin. Makedonia ei ole juurikaan otsikoissa lukuun ottamatta Kreikan kanssa käymäänsä nimikiistaa. Kreikka ei hyväksy hellenististä Makedonia-nimen käyttöä, minkä vuoksi esimerkiksi Yhdistyneet Kansakunnat kutsuvat Makedoniaa nimellä Former Yugoslavian Republic Of Macedonia (F.Y.R.O.M).

 























Jugoslavian hajoamissotien aikana Makedoniaan ei juurikaan kiinnitetty huomiota, sillä maa vältti sodan itsenäistyessään alkusyksystä 1991. Entisistä Jugoslavian osavaltioista Makedonia oli takapajuisin ja köyhin. Köyhä se on edelleen, joskin hitaasti kehittyvä valtio, jossa perusasiat toimivat ja esimerkiksi hygienia on hyvää tasoa. Kännykällä on helppo päästä nettiin, sillä avoimia verkkoja on joka puolella.









Vaikkei Makedonialla olekaan rantaviivaa, löytyy 350 neliökilometrin kokoiselta Ohridjärveltä Balkanin alueen matkailijoiden suosimia rantakohteita, suurimpina Ohrid ja Struga. Autojen rekisterikilvet kertovat, että matkailijoita saapuu enimmäkseen Bulgariasta, Serbiasta sekä yllättäen Hollannista. Viime kesästä saakka Aurinkomatkat on järjestänyt valmismatkoja suoralla lennolla Ohridiin. Joillain lentoyhtiöillä on mahdollista lentää Skopjeen.


 

















Ohrid on Makedonian vanhin kaupunki, josta löytyy paljon kirkkoja. Vanhan ja uuden kaupungin jakava kävelykatu on täynnä kahviloita ja terasseja sekä erilaisia liikkeitä. Gorica-hotellin eteläpuolella sijaitsee paras uimaranta, jossa on uimisen, rantatuolilla makoilun ja kahvilassa istuskelun lisäksi mahdollista vuokrata polkuvene tai vesiskootteri. Myös venetaksilla voi tehdä retken Ohridjärvellä.  Iltaelämästä kannattaa nauttia kävelykadun lähistöllä. Suosituin menomesta lienee Kadmo, jonka lisäksi suosittelen sitä vastapäätä sijaitsevaa coctail-baari Hemingwayta sekä kävelykadun varrella, katutason yläpuolella piilossa olevaa pientä terassia, josta voi seurata ihmisvilinää.

















Makedonian pääkaupunki Skopje on yleisilmeeltään harmaa ja ränsistynyt kaupunki, jossa on runsaasti rumia patsaita. Kontrastina betonihelvetille on vanhan kaupungin basaarit moskeijoineen. Valtauskonnoltaan ortodoksisen Makedonian väestöstä kolmasosa on muslimeja, pääasiassa albaaneja, joita asuu Skopjen lisäksi enimmäkseen maan luoteisosissa. Matkailijoita ei Skopjessa satunnaisia reppureissaajia lukuun ottamatta hirveästi näe.

 















Makedonia on pinta-alaltaan pieni maa, jossa liikkuminen on edullista, joskin hidasta. Esimerkiksi 250 kilometrin bussimatka Ohridista Skopjeen kestää noin 3,5 tuntia, mutta maksaa vain 8 euroa. Makedoniasta on myös helppo jatkaa matkaa naapurimaihin Albaniaan, Kosovoon, Serbiaan ja Bulgariaan. Maantieteellisesti Makedonia on vuoristoista ja vihreää. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen on Skopjen lounaispuolella sijaitseva Matka-kanjoni.








Matkailijan kannalta Makedonia on erittäin edullinen maa. Tilastokeskuksen tekemän hintaselvityksen mukaan Makedonia on ruuan ja juomien suhteen Euroopan edullisin valtio. Viinipullo maksaa ravintolassa n. 10 euroa, olut reilun euron, pizza 3-4 euroa. Rannalla saa grillistä ison hampurilaisen 1,70 eurolla. Taksimatkat kaupungin sisällä ovat 2-4 euroa, joskin varsinkin Skopjessa monet kuskit yrittävät kusettaa ulkomaalaisia. Hinnasta onkin syytä sopia ennakkoon tai sitten kysyä, onko taksissa mittaria.
 
 

 

2 kommenttia:

  1. ihan mukava selostus matkasta. ilmeistä on myös se että hintatason takia monenkin saavutettivissa. liika hyvinvointi matkakohteessa hävittää alkuperäisen ilmeisen ystävällisen ja aidon suhtautumisen turisteihin.


    kiitit hygieniaa, ilmeisesti myös muut asiat ovat kunnossa.

    kiva kirjoitus, ehkäpä pääsemme myös palstalla lähemmäs mielipiteissämme.

    kirjoitin tämän, mutenvain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Makedonia on edullinen maa, valmismatkat Suomesta maksavat n. kaksi kertaa enemmän kuin esim. Kreikkaan.

      Poista