perjantai 16. helmikuuta 2018

Mökkikymmenottelun lajianalyysi
















Mökkikymmenottelu vaatii kilpailijalta paitsi teknisiä taitoja ja strategista osaamista niin myös sekä fyysisiä että henkisiä ominaisuuksia. Kilpailuun valmistautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin rytmittämällä treenikausi järkevästi, jotta kuntohuippu ajoittuisi elokuun lopulle, jolloin kisa käydään.

Talvikausi on hyvää aikaa fyysisen voiman kehittämiseen, kun taas kevään kynnyksellä kannattaa alkaa panostaa kestävyysominaisuuksien parantamiseen. Kesän edetessä on hyvä siirtyä yhä enenevässä määrin lajinomaisten harjoitteiden pariin. Koska mökkikymmenottelun lajit ovat keskenään hyvin erilaisia, tulisi kilpailussa pyrkiä tasaiseen suoritukseen virheitä välttäen.


Laji 1: Tikanheitto
Koska kyseessä on nopea laji, tikanheitto vaatii kilpailijalta ennen kaikkea oikeanlaista latautumista. Räjähtävän voiman merkitys sekä koordinaatiokyky korostuvat suorituksessa.

Laji 2: Ilmakivääriammunta maalitauluun
Ilmakivääriammunnassa tarvitaan hyvää paineensietoa sekä isometristä voimaa ja keskivartalon hallintaa. Lisäksi painopisteen tulee olla tarpeeksi alhaalla.

Laji 3: Kroketti
Kroketti edellyttää kilpailijalta ennen kaikkea keskittymiskykyä sekä riittävää kestävyyttä ja rasituksen sietokykyä, kun suoritus alkaa hapottaa loppuvaiheessa. 

Laji 4: Saappaanheitto
Räjähtävä ja maksimaalinen voimantuotto ovat ratkaisevassa roolissa saappaanheitossa, mutta lajissa tarvitaan myös tarkkuusominaisuuksia sekä oikeanlaista taktiikkaa.

Laji 5: Petankki
Petankissa korostuu voimakestävyys sekä pelikäsitys vaihtelevassa ja osin haastavassa maastossa. Kilpailijan täytyy myös olla henkisesti vahva ja kyetä nollaamaan tilanne mahdollisten virheiden jälkeen.

Laji 6: Ilmakivääriammunta tölkkeihin
Tässä vaiheessa kisaa kilpailijalta vaaditaan erinomaisia kestävyysominaisuuksia sekä keskittymis- ja paineensietokykyä.

Laji 7: Mölkky
Mölkyssä korostuu kaikista lajeista eniten strateginen ja taktinen osaaminen, joskin silmä-käsi -koordinaatio ja puhdas yksilötaito ovat ratkaisevimmassa roolissa.

Laji 8: Yatzy
Sisälajeihin siirryttäessä henkinen vahvuus nousee keskeiseksi, kun aletaan ratkoa koko kisan sijoituksia. Yatzyssa kilpailijalta vaaditaan eniten mentaalisia ominaisuuksia kiperissä tilanteissa.

Laji 9: Maija
Korttipelissä luonnollisesti hermokontrolli korostuu. Ratkaisevinta on omaan peliin keskittyminen, jotta pystyy tekemään oikeita ratkaisuja.

Laji 10: Heitä sikaa
Heitä sikaa on viimeinen laji, jossa kilpailijalta edellytetään taito-ominaisuuksien lisäksi hyvää pelinäkemystä sekä erinomaista paineensietokykyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti