Kun ennen tuli käytyä keikoilla

Nykyään en käy enää keikoilla tai konserteissa kahdesta syystä. Ensinnäkin olen nähnyt oikeastaan kaikki suosikkibändini kuten Aerosmith (1994, 1997), Red Hot Chili Peppers (1999, 2003), Faith No More (2009), Pearl Jam (2014), Foo Fighters (2006, 2008, 2011) ja The Police (2007). Toiseksi en diggaa nykypäivän suomalaisista bändeistä oikeastaan yhtään eikä siksi edes ole keikkoja, joille mennä. Ennen oli toisin ja alla pieni listaus:

Egotrippi. Olin Egotripin keikalla ensimmäistä kertaa Salon Vuohisrockissa elokuussa 1998 noin kuukautta ennen kuin bändi julkaisi kolmannen levynsä "Alter ego". Vuoden lopulla ostin "Superego"-levyn ja vuoden 2000 keväällä ilmestyneen "Helsinki-Hollola" -albumin heti julkaisupäivänä. Tuolloin menin myös huhtikuussa Egotripin keikalle Turun Marilyniin. Vuoteen 2004 mennessä olin nähnyt bändin jo seitsemäntoista kertaa. Vuoden 2003 aikana olin Egotripin keikalla peräti kuusi kertaa. Paras keikka ollut ehdottomasti Provinssissa 2000.

Don Huonot. Donkkarien keikalla olin ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1999 Turun DBTL:ssä. Olin kunnellut bändiä vajaa pari vuotta ja ostanut kaikki levyt mukaan lukien saman vuoden keväällä ilmestynyt "Tähti"-albumi. Saman vuoden loppuun mennessä olin nähnyt Don Huonot neljä kertaa ennen kuin bändi jäi tauolle. Ennen Donkkarien hajoamista loppukesällä 2003 näin bändin muistaakseni Turun Säätämöllä ja Raumanmeren juhannuksena 2002. Sittemmin olen ollut Don Huonojen "paluukeikoilla" kesällä 2010 Tavastialla, helmikuussa 2015 Helsingin jäähallissa ja 2017 syksyllä Helsingin Circuksessa. Ikimuistoisin keikka oli tietysti ensimmäinen, koska sitä oli odotettu pitkään.

YUP. Näin bändin ensimmäisen kerran Provinssissa 1999. Keikka oli siinä määrin vakuuttava, että ostin oitis YUP:n tuoreen "Me viihdytämme teitä" -EP:n ja syksyllä heti julkaisupäivänä "Normaalien maihinnousu" -CD:n. Vuosina 1999-2008 näin YUP:n noin parikymmentä kertaa klubikeikoilla ja festareilla. Ikimuistoisin keikka on ollut varmaankin Turun Säätämöllä huhtikuussa 2001, kun yhtye oli juuri julkaissut "Lauluja metsästä" -albuminsa.

Ultra Bra. UB:n näin ensimmäisen kerran myös Provinssissa 1999 ja noihin aikoihin aloin diggailla bändiä kunnolla. Ehdin nähdä tämän jälkeen Ultra Bran livenä vielä kolme kertaa (Turun Kårenilla huhtikuussa 2000, Provinssissa 2000 sekä Provinssissa 2001) ennen bändin hajoamista syksyllä 2001. Paluukeikat jäivät itseltäni väliin.

Lemonator. Aloin diggailla bändiä Egotripin kautta, kun yhtyeillä oli jonkin sortin veljellinen toveruussuhde. Lemot näin ensimmäisen kerran Salon Vuohisrockissa 1998, tämän jälkeen Ankkarockissa 1999 ja parilla muilla festareilla (ainakin Ruisrock 2005), Turun Klubilla keväällä 2003 ja muistaakseni DBTL:ssä 2004.

Von Hertzen Brothers. VHB:n näin ensimmäisen kerran lokakuussa 2001 Turussa, kun bändi oli julkaissut debyyttialbuminsa ja teki sen johdosta vain kolme keikkaa. Seuraavan kerran näin yhtyeen Kaivopuistossa kesällä 2006 ja tämän jälkeen ainakin kahdesti uudenvuoden aattona Virgin Oilissa (2006 ja 2010), Tavastialla ja Provinssissa 2008 ja Ruisrockissa 2015.

Disco Ensemble. Aloin diggailla bändiä joskus vuodenvaihteessa 2005-2006. Ensimmäisen kerran olin Disco Ensemblen keikalla Ruisrockissa 2006, tämän jälkeen Ruisrockissa 2007, kahdesti Tavastialla 2008, Provinssissa 2008, Tavastialla 2010 ja Ruisrockissa 2015. 

Absoluuttinen nollapiste. Absot näin ensimmäisen kerran Salossa keväällä 2001, kun bändiltä oli ilmestynyt "Olen pahoillani" -kokoelma. Sittemmin olen nähnyt bändin varmaan liki parikymmentä kertaa milloin missäkin.

Helmikuussa olen menossa pitkästä aikaa keikalle, kun Kingston Wall by JJylli, Kuoppis ja VHB esiintyy Tavastialla. Kesäkuussa menen Alice In Chainsin keikalle Kaisaniemeen.

Elämäni kodit

Tässä postauksessa ajattelin muistella, missä kaikkialla olen asunut elämäni aikana.

1980. Kun synnyin, asuimme Salossa Ollikkalankadulla vanhempieni ja kaksi vuotta vanhemman siskoni kanssa.

1982 helmikuussa muutimme Rappulaan. Kesällä isäni alkoi rakentaa meille taloa.

1983 helmikuussa muutimme omakotitaloon Palometsään osoitteeseen Värttinäkatu 44. Samassa korttelissa ja lähialueella asui paljon lapsiperheitä ja oli monia leikkipuistoja. Tähän kotiin liittyy suurin osa lapsuusmuistojani. Vuonna 1989 isäni alkoi rakentaa meille uutta taloa.

1989 joulukuussa, jolloin olin 3. luokalla, muutimme uuteen kotiin Tupuriin osoitteeseen Tukkikatu 8. Olimme "uudisraivaajina" ensimmäisten joukossa tällä uudella asuinalueella. Vaikka kotitalomme oli iso, Tupurissa asuminen masensi ajoittain, sillä alueella ei ollut vielä 1990-luvun alussa mitään palveluja ja matka kaupungille tai kavereiden luo oli pitkä.

1992 touko-kesäkuun vaihteessa vanhempieni erottua muutimme siskoni ja äitini kanssa Ollikkalaan osoitteeseen Hämeenojankatu 44. Oli mukavaa, kun enää ei ollut niin pitkä matka mihinkään tai ainakaan suurta ylämäkeä kotiin palatessa. Lähellä oli myös ruokakauppa, josta pääsi helposti ostamaan karkkia esim. liigavohveleita.

1993 tammi-helmikuun vaihteessa muutimme isompaan asuntoon Pahkavuoreen osoitteeseen Lumikonkatu 5. Parasta Pahkavuoressa asumisessa oli se, että kaupungille ja kouluun oli todella lyhyt matka. Täällä asuessamme meille syntyi pikkuveli, kun äiti sai uuden miehensä kanssa lapsen.

1994 touko-kesäkuun vaihteessa muutimme jälleen Ollikkalaan osoitteeseen Järvelänpolku 8. Tähän kotiin liittyy suurin osa nuoruusmuistoistani. Ruokavarasto oli jälleen vieressä, samaten Ollikkalan punttisali. Kun muutimme asuntoon, olin juuri päässyt seiskaluokalta ja kun muutimme pois, olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Täällä asuessamme äiti sai toisen pojan miehensä kanssa.

1999 lokakuussa muutimme jälleen Palometsään, kaksikerroksiseen rivitaloasuntoon osoitteeseen Sahrankatu 26. Oli aluksi erikoista asua aivan lapsuuden kodin kulmilla. Täällä asuessamme kävin kääntymässä armeijassa ja luin pääsykokeisiin, kun hain opiskelemaan yliopistoon.

2001 loppukesästä muutin pois kotoa ja Turkuun, kun pääsin opiskelemaan. Ensimmäisen asuntoni sain kavereiden kautta ja se oli edullinen vuokrayksiö aivan keskustassa Linnankadulla, mihin muutimme silloisen tyttöystäväni kanssa. Oli mukavaa, kun lähikauppana toimi Wiklund.

2003 helmikuussa muutin Räntämäkeen Emmauksenkadulle solukämppään kaverini kanssa, kun oli tullut ero tyttöystävästä. Räntämäestä oli pitkä matka keskustaan, minkä vuoksi piti alkaa käyttää julkista liikennettä.

2003 syyskuussa muutin YO-kylään uuteen yksiöön, joka olikin mukava poikamiesboksi. Yliopistolle oli lyhyt matka ja vieressä oli ruokakauppa ja pub.

2004 syyskuussa muutin silloisen tyttöystävän kanssa idyllisen puutalon huoneistoon Vesimiehenkadulle. Kupittaan asemalle oli melko lyhyt kävelymatka, kun tein opettajan sijaisuuksia Salossa.

2006 loppukeväästä muutimme rautatieaseman vierelle Ratapihankadulle. Keskustaan käveli alle vartissa.

2006 kesällä sain vuodeksi toisen kämpän Helsingistä Aleksis Kiven kadulta, kun aloitin sivarin työpalveluksen. Vallilan S-Market oli aivan vieressä ja kävelin joka päivä Kallion, Hakaniemen ja Kruununhaan läpi Etelä-Esplanadille työministeriöön. Kallion yöelämä ei ehtinyt tulla tutuksi, kun asuin Helsingin kämpässä lähinnä arkipäivät ja menin viikonloppuisin Turkuun.

2008 maaliskuussa saatuamme molemmat töitä Helsingistä muutimme Kurviin Kulmavuorenkadulle, missä ei ehdittykään asumaan kuin puoli vuotta. Kurvista oli mukava lähteä kesällä lenkille Sörnäisten Rantatietä pitkin Töölönlahdelle.

2008 elokuussa muutin eron myötä omaan kämppään Kallioon Agricolankujalle. Oli mukavaa asua Kallion ytimessä, kun oli vielä nuori ja baareissa käyminen kiinnosti.

2009 maaliskuussa muutin uuden tyttöystävän kanssa saman katon alle Hämeentielle. Piritorin S-Market oli lähikauppa ja niillä seuduilla tuli nähtyä kaikenlaista varsinkin kesäaikaan. Jossain vaiheessa alkoi ahdistaa, kun levottomuuksia alkoi olla liikaa jopa omassa talossa.

2010 marras-joulukuun vaihteessa muutimme Leppävaaraan Bertel Jungin aukiolle. Sijainti oli erinomainen: juna-asema kivenheiton päässä, Sello vieressä, kuntosali tien toisella puolella.

2011 kesällä muutimme nykyiseen asuntoon Espoossa, jossa ollaankin asuttu jo yli seitsemän vuotta eli viihdytty on hyvin: hyvät kulkuyhteydet, lähellä luontoa ja kauppoja eikä Selloonkaan ole pitkä matka. Täällä asuessa on tullut perheenlisäystä ja poika käy tällä hetkellä päiväkodissa alle kilometrin päässä.

Tommi Turusen jääkiekkoura

Jääkiekkoilijat ovat urallaan parhaimmillaan useimmiten 27-28 -vuotiaana. Liigakiekkoilijat vakiinnuttavat paikkansa seurajoukkueessa yleensä viimeistään päälle parikymppisenä. Tavallisesti tie SM-liigaan kulkee A-junioreista ja joskus Mestiksestä. Pelitempo sarjaporrasta alempana puoliammattilaissarjassa on siinä määrin erilainen, että Mestis ei kehitä pelaajista liigakelpoisia, vaan lähinnä koulii junnuja aikuisten peleihin ja ylläpitää liigapelaajien pelituntumaa, jos peliaikaa ei tule pääsarjatasolla. Mestis-uran tehnyt pelaaja harvemmin nousee enää liigakuvioihin mukaan, kun ikää on kertynyt lähemmäs kolmeakymmentä. Toki poikkeuksiakin löytyy ja yksi näistä on Tommi Turunen.

Savonlinnassa vuoden 1970 alussa syntynyt Tommi Turunen aloitti vielä 22-vuotiaana kauden 1992-93 SaPKossa II-divisioonassa, mistä joukkue nousi I-divisioonaan. Divarissa Turunen teki kahdella kaudella kelpo tehot (91 ottelussa yht. 55+46=101) ja pääsi pelaamaan myös liigakarsintoja, joissa SaPKo kuitenkin taipui Ilvekselle. Hyvät otteet poikivat Turuselle sopimuksen Rauman Lukkoon ja niin kaudella 1995-96 Turunen teki verraten myöhäisellä iällä 25-vuotiaana liigadebyyttinsä.

Lukko kuului SM-liigan kärkijoukkueisiin, mutta Turunen onnistui heti kauden alussa vakiinnuttamaan paikkansa miehistössä ja teki Sakari Palsolan johtaman kolmosketjun laidalla 12 maalia. Seuraava kausi oli Lukolle huono, mutta Turunen teki kelpo tehot 10+15=25 ollen joukkueen kuudenneksi paras pistemies. Lukosta Turusen tie vei Kiekko-Espoon kautta JYP:iin ja Jyväskylästä parin kauden jälkeen Lahden Pelicansin riveihin. Pelicansissa Turunen nousi liigapelaajien eliittiin ja teki kaudella 2000-2001 kolmekymppisenä uransa parhaat tehot 21+34=55 ollen joukkueensa kultakypärä ja SM-liigan kahdeksanneksi paras pistemies.

Seuraavalla kaudella hyvien otteiden jatkuttua tuli kutsu maajoukkueeseen ja kaudeksi 2002-2003 siirto hallitsevan mestarin Jokereiden riveihin. Jokereiden kovassa nipussa Turusen pelit eivät sujuneet odotusten mukaan ja tie vei ensin Ilvekseen, sieltä takaisin Pelicansiin ja tämän jälkeen lyhyen Italian visiitin kautta Ässiin, minkä jälkeen Turunen päätti uransa 37-vuotiaana. Liigaurallaan Turunen teki 608 ottelussa tehot 141+153=294. Tällä hetkellä Turunen työskentelee Pelicansin pelaajatarkkailijana.