keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesäisiä kuulumisia

Kuten kaikki blogini lukijat ovat varmasti huomanneet, en ole viime aikoina hirveästi bloggaillut. Ei ole yksinkertaisesti ollut mitään kirjoitettavaa, mutta kesä on mennyt mukavasti. Kesäkuussa käytiin kaverin kanssa ruotsinlaivalla äänittämässä biisejä. Juhannusta vietin kaverin mökillä, minkä jälkeen oli samaisen kaverin polttarit ja häät, joissa olin bestmanina. Ennen häitä käytiin hakemassa juomat Tallinnasta.

Heinäkuussa olen lomaillut ja kävin parin viikon matkalla Seattlessa ja Vancouverissa. Ehkä kirjoitan reissusta jossain vaiheessa, kun vain jaksan. Viime viikonloppuna olin tuomaroimassa lentopalloturnauksessa, jossa oli myös pari venäläistä ja yksi virolainen joukkue. Tulevana viikonloppuna olen menossa taas häihin ja parin viikon päästä on pienet maalaisfestarit, joissa soitan kahdessa bändissä. Parina kesäviikonloppuna joudun jopa olemaan töissä, mutta ei haittaa, koska on niin mukavia hommia.