perjantai 22. maaliskuuta 2013

Anssi "Anvil" Kela

The Story of Anvil on kanadalaisesta Anvil-yhtyeestä kertova dokumentti, joka kertoo viisikymppisistä rokkareista, jotka eivät ole luopuneet unelmistaan rock-tähteydestä. Laitoin taannoin Anssi Kelalle meiliä suositellakseni dokkaria hänelle. Anssi vastasi, että hän on jo ollut järjestämässä Anvil-katseluiltoja.

Anvil on kanadalainen hevi-yhtye, joka vuonna 1984 soitti Super Rock -festareilla Japanissa yhdessä Scorpionsin, Whitesnaken ja Bon Jovin kanssa. Toisin kuin muut yhtyeet, Anvil ei missään vaiheessa saavuttanut suurempaa suosiota, vaan bändin kohtaloksi jäi soitella paikallisissa baareissa Toronton lähiöissä. Story of Anvil -dokumentissa yhtye tekee vuosien jälkeen Euroopan kiertueen, joka osoittautuu katastrofiksi. Bändi palaa kotiinsa rahattomina otettuaan töistä vapaata viisi viikkoa.

Anssi Kelan vuonna 2001 julkaistu debyyttialbumi Nummela oli lottovoitto: se myi platinaa jo ilmestymisvuonna ja on Suomen 13. myydyin kotimainen albumi (157 000 kpl). Nummelan jälkeen Kelan ura kääntyi laskuun. 45 minuuttia -ohjelmassa hän kuvaili, miltä tuntui, kun ennen keikoilla kävi tuhansia ihmisiä ja yhtäkkiä vain joitain kymmeniä: "Nykyään nousen jokaisella keikalla taisteluun urani puolesta ja yritän voittaa takaisin sen yleisön, jonka kerran menetin".

Story of  Anvil päättyy kohtaukseen, jossa Anvil palaa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen Japaniin ja nousee lavalle innokkaiden japanilaisfanien suosionosoitusten saattelemana. Dokumentti saa julkaisunsa jälkeen suurta huomiota ja se tekee Anvilin tunnetuksi. Yhtye kiertää maailmaa mm. AC/DC:n lämppärinä.
 
"Anssi Kelan julkisuuskuva on ollut viime aikoina vaivaannuttava. Laulaja on tilittänyt julkisuudessa kohtaloaan: levyt eivät myy, eikä konserteissa käy ihmisiä, vaikka hän tekee omasta mielestään parempaa musiikkia kuin Mikan faijan BMW:n aikaan. Tämä on herättänyt myötähäpeää, ja artistin epätoivo myös surullisuutta", kirjoittaa Hesari tänään Anssi Kelan uuden levyn arviossa. Juttu on otsikoitu: "Uutuuslevy pelastaa Anssi Kelan uran".

Uudella levyllä Anssi Kela palaa musiikillisesti juurilleen ja soittaa lähes kaikki instrumentit itse. Hän kirjoittaa blogissaan: "Mietin huolellisesti millaisen levyn haluaisin tehdä. Päätin lähestyä sitä kuin se olisi viimeiseni. En uskonut, että niin oikeasti kävisi, mutta asennoiduin alusta lähtien tekemään sellaista albumia, ettei jäisi harmittamaan vaikka siitä tulisikin joutsenlauluni." Levyn ensimmäinen single Levoton tyttö otetaan vastaan innokkaasti ja se soi radiokanavilla yhtenään. Yhtäkkiä Anssi Kelan naama on jokaisessa lehdessä.

 












Tutustuin Anssi Kelaan kuusi vuotta sitten, kun työskentelin yhdenvertaisuusasioiden parissa työministeriössä. Pienessä työhuoneessani Anssi kirjoitti nimmareita Suomalainen-singlen kansilehtisiin, kun minä laitoin kannet CD-koteloihin ja levyt työministeriön kirjekuoriin, joissa postitin ne Anssin nettisivuilla kilpailussa voittaneille.

Vuosien varrella olen törmännyt Anssiin sattumalta muutaman kerran, viimeksi pari viikkoa sitten Käpylän asemalla. Anssin edesottamuksia olen seurannut hänen bloginsa välityksellä. Olen pannut merkille, että suosion hiipumisesta huolimatta hän ei ole missään vaiheessa menettänyt sitä tunteen paloa, joka musiikin tekemisessä kuuluu olla. Jos Anvil-yhtyeen laulaja-kitaristi Steve "Lips" Kudlow tapaisi Anssi Kelan, hän saattaisi sanoa tälle: "That's dedication pal."
 
 
 

 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

C64-muistoja
















Commodore 64 on maailman myydyin kotitietokone ja tärkeä osa monen ikäiseni lapsuutta ja nuoruutta. Meidän perheeseemme "kuusnepa" tuli jouluna 1988.

Commodore 64:ssä oli kasettiasema. Pelit ladattiin c-kaseteilla ja lataaminen kesti varmaan kymmenisen minuuttia, joka pienenä tuntui ikuisuudelta. Ensimmäiset pelimme tulivat muistaakseni kahdessa Ocean Softwaren pakkauksessa, joissa oli ainakin Barbarian, Head Over Heels, Renegades, Rampage, Wizball, Cobra, Arkanoid, Short Circuit, Frankie Goes To Hollywood ja The Great Escape.

Muistan että Barbarian oli alkuvaiheessa yksi suurimpia suosikkeja. Kun veti joystickia vastustajasta pois päin ja painoi jotain nappia, barbaari teki kierreiskun, joka osuessaan katkaisi vastustajan kaulan. Myös Rampage oli erittäin suosittu. Siinä tuhottiin kolmella hirviöhahmolla kerrostaloja ja syötiin ikkunoista hädissään viittoilevia ihmisiä.

Arkanoid oli pelihallien klassinen ja erittäin koukuttava peli, jota Wikipedia kuvailee seuraavanlaisesti: "perustarkoituksena on tuhota pallolla kaikki ruudussa näkyvät eriväriset palikat. Pelaaja ohjaa ruudun alareunassa näkyvää mailaa, jonka avulla palloa pitää kimmottaa palikoita päin. Kun kaikki laatikot on tuhottu, pelaaja pääsee seuraavalle vaikeammalle tasolle, jossa on uudet palikat."

Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, että myös Wizball oli erittäin koukuttava peli. Wizballissa seikkailtiin avaruudessa liikuttaen outoa palloa, joka ampui outoja objekteja ja keräsi astioihin punaista ainetta.


Lisäksi oli monia urheilupelejä, kuten Track & Fields II, jonka tunnusmusiikkina oli Chariots of Fire. Juoksu, uinti ym. nopeuslajit perustuivat joystickin vatkaamiseen. Tac 2 oli näissä aivan lyömätön ja satanen meni kevyesti alle 7 sekunnin. Batman-pelistä tykkäsin myös kovin, lainasin sen muistaakseni joltain kaverilta ja sitä tulikin pelattua paljon. Sotapelien ykkönen oli Operation Wolf. Subjektiivinen kuvakulma toi aivan uuden ulottuvuuden vihollisten lahtaamiseen. Lomamatkalla Kyproksella alkuvuodesta 1990 ostin legendaarisen Paperboy-pelin.
Commodoren kulta-aika omalta osaltani päättyi joskus vuoden 1991 aikoihin, jolloin hankittiin 8-bittinen Nintendo ja siirryttiin seikkailemaan Super Marion kanssa tai ampumaan Zapper-valopistoolilla ankkoja Duck Huntissa.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

"Tee tierätte" – Lösönen

Olen aiemminkin blogissani kirjoittanut suurista some-persoonista (esim. Wespa). Tällä kertaa esittelyssä on turkulainen herra nimeltään Lösönen.

Lösönen tuli tunnetuksi MoonTV:n festariraportista vuoden 2002 Raumanmeren juhannuksesta, jossa hän antoi syvää luotaavan haastattelun:


















Lösösestä ei vuosikausiin kuulunut mitään kunnes hän yllättäen esiintyi Poliisit -tv-sarjassa:

















YouTuben ansiosta Lösösestä on tullut nettijulkkis: Hänen kunniakseen on perustettu Facebook-ryhmä ja löytyypä YouTubesta myös tuore video, joka osoittaa, että Lösönen on edelleen elämänsä vedossa: