maanantai 11. kesäkuuta 2012

Minä Zlatan Ibrahimović


Asuessani kesän 2004 Tukholmassa tuli Zlatan Ibrahimovićin nimi tutuksi. Ruotsin iltapäivälehtien lööpeistä sai lukea lähes päivittäin "Zlatan sitä" ja "Zlatan tätä", vaikkei jalkapallokausi ollut enää käynnissä. Tajusin että Zlatan on suuri persoona.

Zlatanin kirja on tuhkimotarina siitä, millaista on nousta maahanmuuttajalähiöstä jalkapallotähdeksi. Zlatan paljastaa seurasiirtojen taustat ja jännittävät sopimusneuvottelut kulissien takana ja valottaa, millaista on elää jatkuvien paineiden ja suurennuslasin alla sekä paparazzien ja kiihkeiden fanien tähtäimessä.

Zlatan kertoo kirjassaan perheestään, lapsuudestaan ja nuoruudestaan Malmön Rosengårdissa ja siitä, kuinka hän ihaili brasilialaisia jalkapalloilijoita ja oli omapäinen pienestä pitäen:

"Valmentajia pitää kunnioittaa, sen tiesin. Tai oikeastaan ajattelin, että niitä pitää kuunnella ja pitää opetella niiden lätinää aluepelistä, taktiikasta ja muusta sellaisesta. Mutta samalla pitää olla kuuntelematta. Ja jatkaa neuvoista huolimatta harhauttelua ja kikkailua."


Kirjassa osansa saavat niin kiukutteleva ex-seuratoveri Rafael van der Vaart kuin valmentaja Pep Guardiola, jonka vuoksi 70 miljoonalla Zlatanin ostanut Barcelona myi tämän vuotta myöhemmin Milaniin 20 miljoonalla. "Kysykää filosofilta, mikä se ongelma on", totesi Zlatan lehdistölle.

Zlatanin kirja päättyy loppukevääseen 2011, mutta Zlatanin tarina jalkapallokentillä jatkuu. Päättyneellä kaudella Zlatan oli Italian Serie A:n paras maalintekijä. Tänään hän johdattaa Ruotsin maajoukkueen avausotteluunsa jalkapallon EM-kisoissa.



perjantai 8. kesäkuuta 2012

Suuri jalkapallokysely

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät tänään. Kuusitoista joukkuetta käy taistoon ja reilun kolmen viikon päästä pelataan finaali, jossa ratkeaa Euroopan mestaruus. On aika järjestää EM-kisoihin liittyen suuri jalkapallokysely. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto!

VASTAA KYSELYYN TÄSTÄ LINKISTÄ



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Näin saat kesäheilan!

Kesällä moni etsii itselleen kesäheilaa. Tehtävä ei ole aina helppo, joten päätin antaa vinkkejä, miten jokainen voi parantaa omia mahdollisuuksiaan.

Vaatetus on kaiken A ja O. Nainen, jätä legginsit kotiin, sillä vaikka ne kuinka tuntuvat kivoilta päällä, ovat ne kenties mauttomin vaatekappale, jonka voit pukea. Kesämekot ovat nyt IN, mitä värikkäämpi, sen parempi. Muistathan ettet paljasta liikaa – jätä tilaa miehen mielikuvitukselle!

Miehen on syytä muistaa, että hihattomat paidat ja Ed Hardy -vaatteet ovat nyt OUT. Naiset eivät voi vastustaa tyylitietoisia miehiä. Kokeile esimerkiksi raikkaita italialaisia paitoja, joita löydät Kampin NaraCamiciesta tai Ison Omenan 7Camiciesta. Valitse vaatteet, joissa olosi on rento!

Olennainen osa flirttailua on oikeanlaiset eleet ja sanaton viestintä. Yritä saada hallittuja, viipyileviä katsekontakteja. Miehen kannattaa ottaa kädet pois taskuista, keskittyä hyvään ryhtiin ja muistaa, että jokainen nainen haluaa rinnalleen itsevarman miehen. Naisten sen sijaan kannattaa satsata leikkimieliseen kujeiluun sekä valloittavaan hymyyn. Harjoittele vaikka peilin edessä!

Kun viimein olet saanut rohkaistua itseäsi lähestymään potentiaalista kesäheilaa, satsaa avausrepliikkiin. Toimivia icebreakereita ovat esimerkiksi: ”aikamoinen kesä, etten sanoisi”, ”kas, kas, sitä ollaankin kesämielellä, vai?”, ”lämmin on… kyllä!” tai ”oletkos muuten lukenut Altilla on asiaa -blogia? aika tiukkaa, aika tiukkaa…”

Onnea kesäheilan metsästykseen!